
Saanko
esittäytyä: Olen
hollantilainen kolleegasi, ja haluaisin kertoa sinulle, mitä
eiämässä on
tapahtunut.
Vuosia sitten ajoin lavettiautollani, jonka kyydissä oli aika korkea kahdentoista tonnin trukki. Lähestyessäni rautatin alikulkusiltaa hidastin, ja aioin ajaa sen alitse. Silta oli kuitenkin toisesta päästä hiukan matalampi, jaa juutuin käytävän sisään. Ajattalin, että voimakkaalla nykäisyllä pääsisin siitä irti, ja lisättyäni vähän vauhtia onnistuinkin. Sitten joudkuinkin varsinaiseen sotkuun ... Välittömästi suuren alikulkusillan jälkeen tuli toinen, matalampi, jota en ollut ollenkaan huomannut. Kun nostopuomi vapautui toisen sillan alta, se juuttui kahden sillan väliseen. En voinut liikkua eteenenkä taaksepäin. Pystyin ainoastaan tyhjentämään trukin renkaat täysin ja Lavetin renkaat osittain. Tällä tavoin pääsin pois anasta. Nykyään minulla on mukanani kartta, johon on merkitty melkein kaikki Holannin risteykset ja sillat selityksineen
.
Meille voi
elämässäkin käydä
niinkuin minulle lavettiautoni kanssa. Voimme
jäädä jumiin. Joudumme vaikeuksiin,
ja koitamme päästä niistä irti
käyttämällä erilaisia
trikkejä. Joskus sekin
onnistuu, mutta todellisuudessa päädymme
kyllä ennemmin tai myöhemmin
täydelliseen umpikujaan, josta ei ole
ulospääsyä.
Tällä tavoin
kävi
minullekin. Yritin kyllä selvitä
keksimällä erilaisia
tekosyitä.Oltuani
muutamia vuosia naimisissa aloin pettää vaimoani.
Hän ja minä aIoimme ajautua
erilleen. Olin kuitenkin varma yhdestä asiasta,
nimittäin siitä, että
elämäni
oli pelkkää roskaa, ja halusin muuttua! En
kuiten kaan tiennyt miten. Yritin
paikkailla elämääni, mutta huomasin
jatkuvasti epäonnistuvani. Jollain tavalla
asiat vain menivät jatkuvasti pieleen. Ehkä
tämä tuntuu tutulta, ja sinäkin
saatat olla uupunut ja vaikeuksissa. Jos kaipaat todellista muutosta,
ratkaisu
on olemassa. Olen löytänyt toisenlaisen
tien. Vaikka tilanteesi ei olisikaan
yhtä vaikea kuin minun, kehotan sinua harkitsemaan
tätä toista vaihtoehtoa.
Tämä tie ei koskaan pääty
umpikujaan. Se on Herra Jeesus. Hän on sanonut, että
joikanen, joka on hengellisesti uupunut eikä tiedä,
mitä hänen pitäisi tehdä,
saa tulla Hänen luokseen. Hän lupaa
sisäisen levon ja rauhan. Haluaisin
kertoa, miten elämäni muuttui. Kerroin Jumalalle
puutteistani, synneistäni ja
halustani päästä lepoon.
Pyysin Hä
Muistatko
vielä sen kartan autossani? Käytin
sitä aina, kun minun piti ylitää joku
vähänkin 'epäilyttava' risteys lavettini
kanssa tai alittaa silta, jos kuorma oli hyvin korkea tai en ollut
varma tilan
korkeudesta. Nykyään
minulla on toinen 'kartta' mukanani. Itse asiassa se on
kirja, raamattu. Luen Jumalan ikuisesta rakkaudesta min ua kohtaan ja
hänen
suur:"litelmastaan elämälleni. Tämä
kirja on oppaani, joka varjelee minua
joutumasta jälleen jumiin.
UMPIKUJA
VAL.
Raamattu puhuu kahdesta
tiestä. Ensimmäisestä se sanoo: 'Moni luulee
omaa tietään oikeaksi, vaikka se
on kuolemantie' (Sananlaskut 14:12) Glin juuri tuolla
tiellä, ennenkuin
käännyin Herran Jeesuksen puoleen. Glin
päätymässä kohti 'ikuisia
ongelmia',
kadotukseen. Helvetti on todellinen!
Toinen tie, jonka Raamattu
osoittaa, on Herra Jeesus itse. Hän sanoo: 'Minä olen
tie ... (Joh. 14:6), joka
uskoo minuun saa elää, vaikka kuolekin.'(Joh. 11
:25). Nyt olen tällä tiellä,
kuljen kohti 'ikuista onnea', aina turvallisesti. Taivas ontodellinen!
Kumman tien valitset? Jos
olet vielä väärällä
tiellä, toimi siten kuin jos olisit eksynyt autolassi:
Palaa takaisin, aloita alusta ja valitse oikea tie!
Martien Stam Hollantilainen rekkakuski
Link: Jumala rakastaa sinua neljä tosiasiaa